Heti kärkeen on todettava,
että venäläisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus eivät pettäneet taaskaan.
Tunnelma eri maiden nuorisovaltuutettujen ja meidän osallisuusvalmentajien keskuudessa
oli alusta pitäen vapautunut ja kommunikointi mutkatonta. Taas kerran kävi
kuten niin usein näillä Luoteis-Venäjän matkoilla: vähätkin
etukäteisennakkoluulot ihmisiin liittyen karisivat saman tien.
Muuten tuohon Start Up
-ideologiaan törmäsin jo kuukautta aiemmin Murmanskissa Viiskulman reunalla
sijaitsevassa Start Up Cafessa. Sama jatkui myös Zapoljarnyessä, jossa
piipahdimme AntiCafe –nimisessä tilassa. Kiintoisa mesta. Pienehkö, mutta hyvin
viihtyisä tila, jossa nuoret ja muutkin saivat ostaa pilkkahintaan aikaa ja
touhuta niitä juttuja mitä paikasta löytyi: pöytäpelejä, pelikonsoleja,
musankuuntelua, hengailua... Sääntöjä on kaksi: ei tupakkaa, ei alkoholia. Tykkäsin.
Venäläiset kivenjalkasisäänkäynnit voivat yllättää. Ja täälläkin kaivosyhtiö
sponsoroi toimintaa.
Zapoljarnyen kirjastossa
meille näytettiin Petsamon luostarin historiaa ja nykypäivää valottanut power
point -esitys. Luostari, joka historiansa aikana on kokenut kovia ja jyrätty
muutaman kerran maan tasalle, on merkittävä osa Petsamon historiaa. Sillä on
ollut iso vaikutus ympäristöönsä, sekä ortodoksiseen uskontoon että
yhteiskuntaelämään muutoinkin liittyen, joskin sotien jälkeen se oli
vuosikymmeniä alennustilassa. Muistan käyneeni siellä 1990 ja 1991. Jäljellä
entisestä oli tuolloin äärettömän vähän ja Pelastusvuoren tuntumassa toimi
silloin autokorjaamo.
Rajasta puheen ollen. Alueella on käytössä fiksu viisumiton
ylikulkujärjestely. Petsamon aluehallinnon virallisessa tapaamisessa meille
kerrottiin, että 30 kilometrin säteellä rajasta vähintään kolme vuotta asuneet
Sör-Varangerin tai Petsamon asukkaat voivat hakea ylikulkuluvan. Se on voimassa
kolme vuotta kerrallaan ja pisimmillään sen turvin voi viipyä naapurimaassa 15
päivää. Jos muistan oikein, niin Norjassa mahdollisuutta käyttää 5000 ja
Venäjällä 2000 henkilöä.
Matkalla oli omat
yhteistyön kehittämiseen liittyneet tavoitteet. Menemättä yksityiskohtiin on
todettava, että ne saavutettiin. Nuoret hoitivat hommansa tyylillä. Heillä kävi
vielä se paras mikä näillä reissuilla voi käydä: eräs Nikkelin nuorista
vanhempineen kutsui Inarin ja Sör-Varangerin nuorten ryhmän kotiinsa iltaa
viettämään. ”Reissun kohokohta”, kuului ytimekäs arvioi tuosta illasta. Hienoa.
Ihmiset ovat parasta ja kutsu kotiin on suuri arvostuksen osoitus.
Me asuimme uudessa
hotellissa nimeltään Victory – Voitto. Se on uuden ajattelun tuote, eräänlainen
Start Up yritys, jolla oli majoitusliiketoiminnan ohella sosiaalisen
työllistämisen tehtävä. Meille kerrottiin, että hotelli oli Kola Mining
Companyn tukeman paikallisen innovaatiokilpailun voittaja. Kaivos- ja
kombinaattiyhtiö työllistää paljon ja sillä on muutoinkin merkitystä erilaisten
paikallisten sosiaalisten projektien taloudellisena tukijana. Kuultiin, että
moni asia jäisi ilman sitä tehtävää haaveen tasolle.
Hotelli oli avattu joskus
loppusyksyllä 2016 ja ryhmämme oli ensimmäinen suomalainen siinä yöpynyt ryhmä.
Sen sijainti on kiintoisa: lähimmät naapurit ovat palolaitos ja
tehdaskombinaatti. Kun lopulta löydettiin paikalle ja ajettiin pihalle, porukka
tuijotti rakennusta epäuskoisena: ”Tuoko?”.
Mutta kuten Venäjällä hyvin usein käy, ulkonäkö ei vastaa sitä
todellisuutta mikä löytyy sisältä. Hotelli oli vastikään kunnostettu, siisti
sekä rauhallinen ja henkilökunta oli ystävällistä ja palvelualttius kovaa
luokkaa. Voi suositella…
Sama ulkoasu vs. sisältö -juttu
toimi myös ruokapaikassa. ”Wooden House” kätkee sisälleen Barracuda –nimisen
ruokapaikan, jossa viihtyisässä ympäristössä saa syödäkseen hyvää ruokaa.
Meidät vietiin Nikkelissä myös
Inari-Pasvik luonnonpuistoon liittyvään uutukaiseen museoon tai oikeammin
opastuskeskukseen. Inarin Siida on tuon paikan yksi ulkomaisista kumppaneista
ja eräänlainen Pikku Siida siitä tulikin mieleen: hienoja paikkoja molemmat.
Mieleen tuli muutakin. Onhan se melkoinen paradoksi, kun kombinaatti tuhoaa
päästöillään luontoa minkä kerkiää ja toisaalta suojellaan ja arvostetaan
Paatsjokilaakson ainutlaatuista luontoa.
Hyvä toisaalta niin ja
ihan loogistakin lopulta, mutta olo oli kyllä hiukan kuin 1992 käydessäni
Kirovskin kasvitieteellisessä puutarhassa. Muistan, että hienoon keitaaseen oli
roudattu puu jostain Amazonin sademetsistä. Sen hyvinvointia kuten koko
puutarhaa varjeltiin suurella hartaudella ja huolella. Vieläkin muistan oman
henkisen tilani, kun katsoin sademetsäpuulta etäälle ja näin tunturin, jonka
puolikas oli jyrsitty raaka-aineeksi alueen teollisuuteen. Venäjä on suurten
toleranssien ja ristiriitojen suuri ja luvattu maa.
Jos Venäjällä halutaan
ryhtyä johonkin, niin se kyllä toteutetaan. Oli ihan pakko käydä katsomassa
miltä Korzunovon sotilaskylän tuntumassa näyttää tänään. Ja näyttihän siellä:
koko luostari on rakennettu uudestaan. Näky oli hämmentävä. Itse ajattelin,
että kyse on paitsi luostarista itsestään, niin myös muustakin. Luostarin
uudelleenrakentamisella on iso symboliarvo: se kuvastaa sitä muutoksen virtaa,
jota Venäjä on kulkenut vääjäämättä Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen hitaasti,
mutta varmasti.
Kannattaa käydä toteamassa
tilanne. Pietarin valtatie Storskogin-Boris Glebin raja-asemilta on rakennettu
uusiksi ja Luostarilla pyörähtää Norjasta periaatteessa päivämutkin.
Näinhän sen pitäisi
pohjoisen rajaseudulla ollakin. Keskusteltiin asiasta ja oltiin yhtä mieltä
viisumivapaudesta ainakin nuoriso- ja kulttuurivaihtoon liittyen. Joustavuutta
ja rahansäästöä, sitä tarvittaisiin, jos vuorovaikutusta halutaan lisätä
muutoinkin kuin seminaarien loppumattomissa juhlapuheissa.
Meitä pyydettiin menemään
Helsinkiin puhumaan näistä. Ilonpilaaja kun olen ja inhorealisti, niin totesin,
että Helsinki ei riitä. Kerroin, että asiasta on kyllä puhuttu opetus- ja
kulttuuriministeriön nuorisopoliittisen yksikön virkamiehille sekä Lapin
kansanedustajille.
Hyvä niin, mutta lopulta
se on väärä kohde. Asiasta pitäisi mennä itkemään Brysseliin.
Pitäisiköhän kaivaa esiin
torniolaisen osallisuusvalmentajatoveri Mikun kanssa jo taannoin kehitelty idea
Pohjosen Vinkkelin vaikuttamismatkasta EU:n vallankäytön ytimeen. Josko se
siitä…
Skoeoe



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti